Tervetuloa!


Vimmana valkoinen,maalaisromanttinen tyyli,joka on ihanan haasteellista saada onnistumaan kerrostalokolmiossa! Intohimoista kirppareiden koluamista ja kaiken sortin tuunaamista. Pitsiä,tähtiä ja aimo ripaus vaaleanpunaista.
Toivottavasti viihdyt täällä :)

tiistai 8. tammikuuta 2013

Valkoisen maalin taika

Tässä sen valkoisen maalin taian taas huomaa; ostin nämä kruunut ajat sitten, mutta eivät vain ole löytäneet paikkaansa. Noh, kevyellä kädellä valkoista pintaan ja melkein kipittivät itse omalle paikalleen :) 

Ennen... 

 
Ja jälkeen!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Bienvenue

Monesti kodin tunnelman aistii jo eteisestä. Siksipä olen yrittänyt saada siitäkin lämpöisen kutsuvan. Ikean rahi sai sabluunalla tekstin kylkeensä ja valkoisen tyynynpäällisen peittosin beigeen pellavaan. Ja pitihän tuo ihana tähtipeitto ostaa... Ihan kun sillä mitään eteisessä tekisi :D




Tämän liitutaulun sisääntulija näkee ensimmäisenä, jos hoksaa katsoa. Yleensä sitä kai katsotaan oven avaajaa, eikä seiniä :D  Tekstiä voi sitten vaihdella tarpeen ja tunnelman mukaan. Taulu löytyi kierrätyskeskuksesta hintaan 1,50 eur!


Tämä ilta onkin mennyt maalaillessa. Tänään oli pohjamaalin vuoro, huomenna pääsee sitten oikean maalin kanssa hääräilemään. Kädet näyttävät nyt jo aika hauskoilta :) Ennen ja jälkeen-kuvia tulossa siis piakkoin.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Toteutuneita tuunauksia ja tunnelmia olohuoneesta

Ehkä olisi aika näyttää vähän olohuonetta ja sieltä löytyviä tuunauksia. Keittiössä on saareke jakkaroineen,mutta halusin myös pöydän,jonka ympärille mahtuu vähän enemmän ystäviä. Onneksi olohuoneeseen mahtui! Ruokailuryhmä löytyi,yllätys,HuutoNetistä. Kaverilta saadusta ideasta innostuneena tilasin pöytään lasikannen ja sen alle suloiset tekstitarrat. Minkä paikan itse valitsisit: *Pieni,rakastettu,iloinen vai kaunis*?



Tämä on minun paikkani ja tyttären voikin arvata :)



















Tässä mielestäni hyvä esimerkki siitä, että valkoisella maalilla pystyy pelastamaan melkein  mitä vain. Lipasto oli mitä kamalin, ruskea, halpa mikälie-puuviiluhäkkyrä. Eikun maalia vähän rosoisesti  pintaan ja uudet vetimet, niin kyllähän tätä jo katselee? 



Tässä vielä yksi otos, josta näkee vähän tuota olohuoneen kokonaisuutta. Kulmakaappi on taas kerran Huuto-löytö. Vein joulun alla toisen nojatuolin makkariin kuusen tieltä, mutta nyt kuusen lähdettyä taidankin jättää sen sinne. Huone näyttää jotenkin avarammalta,kun on pelkkä tuo rahi tuossa.



Tervetuloa vielä kaikki uudet jäsenet! Olipa mukava saada teidät kotiini :)

perjantai 4. tammikuuta 2013

Viesti ikkunassa

Jos johonkin voi luottaa,niin oman sydämen ääneen. Järkeäkin voisi kyllä olla fiksua kuunnella välillä,mutta kun sattuu olemaan tällainen tunneihminen,on se kovin kovin vaikeaa :D Sydämellä kai sitä kotiakin sisustetaan,ainakin me romanttiseen tyyliin ihastuneet. Jotkut tietty tekevät sitä järkiperäisistä syistä,mutta minä ainakin jätän sellaiset puuhat heille :) 
Näiden alkusanojen perusteella lienee itsestäänselvää,että pakkohan minun oli ostaa tämä ikkuna! Ostopaikka oli muuten mielenkiintoinen:Lapsimessut!



Ikean lipastoonkin sai mukavasti uutta ilmettä,kun lisäsi nuo numerotarrat laatikoihin ;)


Peilistä ei aina kohtaa itselleen mieleistä näkymää,paitsi jos sitä katsoo vähän eri vinkkelistä :)


torstai 3. tammikuuta 2013

La Cuisine

Tänään voisi kurkata keittiöön. Ruoanlaitto ei ole mitään lempparitouhujani, mutta ehkäpä ne luomukseni maistuvat vähän paremmin, jos ympärillä on kauniita asioita :) Seinäkaappi ja taulu ovat yllättäen taas Huuto.netistä ;) 






keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Pieniä löytöjä

Pitkän työpäivän päätteeksi oli niin mukavaa tehdä ihanaisia löytöjä! Pienet suloisuudet todennäköisesti pääsevät tyttären huoneeseen ja herkullinen muki lähtee mukaani työpaikalle päiviä piristämään. Joulun jälkeen pitäneekin tyytyä herkkuihin vain kuvien muodossa :)  Ja taas sai huomata,että kauniita asioita löytyy aika pienellä rahalla; koko paketti yhteensä n.12 euroa!





tiistai 1. tammikuuta 2013

Se tärkein

Enhän minä täällä siis ihan yksinäni asu. Päiviini valoa,onnea,rakkautta ja iloa tuo pieni,ihana 4-vuotias tyttäreni <3 Hänen huoneensa on tietenkin saanut ylleen vaaleanpunaisen hunnun,eikös pienten prinsessojen huoneiden kanssa niin tuppaa käymään :) Tässä kurkkaus neidin valtakuntaan siis. 

Satupuun alla on hyvä nukkua.


 ps. Hakusessa olisi joku ihana, muhkea (vaaleanpunasävyinen) päiväpeitto tuohon sänkyyn. Vinkkejä vastaanotetaan ;) 


Ja vielä ehtii kuva tytön omasta,itsekoristellusta joulukuusesta,ennen kuin se korjataan pois. Kelkka pysyy kyllä kesät talvet mukana sisustuksessa.